Samanarvoinen elämäni -valokuvauskilpailu keväällä 2022

Suomen Caritas ja Suomen Kameraseurojen liitto järjestävät vuonna 2022 verkossa toimivan valokuvanäyttelyn, jonka teema on Samanarvoinen elämäni. Näyttelyn on tarkoitus nostaa eriarvoisuuteen liittyviä teemoja ja tuoda esille keinoja eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Näyttely avataan näille verkkosivuille kesäkuun lopussa 2022.

Näyttelyn kuvat valitaan valokuvakilpailun kautta, joka on nyt käynnissä. Kuvia voi ladata Suomen Kameraseurojen liiton PhotoPortaliin 20.5. asti.

Lue lisätietoa kilpailusta ja säännöt Suomen Kameraseurojen Liiton sivuilta. Samalla sivulla on kuvien latauslinkki ja kuvien latausohjeet. Ne kannattaa lukea ennen kuvien lataamista. 

Eriarvoisessa ja marginalisoidussa asemassa olevien ihmisten kuvaaminen vaatii hieman lisähuomiota, jotta kunnioittava asenne välittyy kuvattavalle. Tällä sivulla kuvan alla valokuvaajat Sonja Siikanen ja Tinksu Wessman kertovat hyviä vinkkejä kuvaamiseen.

Verkkonäyttelyyn valitaan 20 valokuvaa. Kilpailuun voi osallistua Suomessa asuvat ihmiset. Osallistuminen on ilmaista. Valokuvakilpailuun voi osallistua enintään neljällä eriarvoisuudesta kertovalla valokuvalla. Valokuvat ladataan digitiedostoina Suomen Kameraseurojen Liiton PhotoPortaliin. Lopulliseen näyttelyyn valitaan 20 kuvaa ja suunnitteilla on myös palkintoja valokuville. Valokuvat tulevat myös esille Samanarvoinen elämäni -hankkeen somekanaville.

Näyttely liittyy Suomen Caritaksen samannimisen hankkeeseen, jonka tarkoitus on lisätä tietoa eriarvoisuudesta, herättää myötätuntoa sekä tuoda kaukana kehittyvissä maissa asuvien ihmisten kokemukset tavallisen suomalaisen lähelle. Hankkeessa keskeisessä roolissa on bangladeshilaisen valokuvaajan GMB Akashin valokuvat, jotka tuovat esille bangladeshilaisten ihmisten arkea.

Samanarvoinen elämäni -valokuvauskilpailu haluaa tuoda esille, millaista eriarvoisuus on Suomessa tänään ja miten eriarvoisuutta voi vähentää. Eriarvoisuus on ihmisten välillä olevaa epäoikeudenmukaista erilaisuutta, joka näkyy yksilöiden hyvinvoinnissa ja joka olisi välitettävissä. Eriarvoisuus voi liittyä esimerkiksi hyvinvointiin, terveyteen, talouteen, syntyperään, sukupuoleen, ikään tai asumiseen. Eriarvoisuuteen liittyviä teemoja käsitellään Samanarvoinen elämäni -hankkeen oppimateriaaleissa, joihin valokuvauskilpailuun on hyvä tutustua ennen kilpailuun osallistumista. Materiaalit ovat nähtävillä samanarvoinenelamani.org -verkkosivuilla valikossa Pohdintamateriaali.

Näyttelyllä halutaan nostaa esille uudenlaista kuvastoa suomessa asuvista ihmisistä ja heidän elämäntilanteistaan. Ympärillämme näkyvässä kuvamaailmassa ihmiset ovat usein terveitä, varakkaita ja nuoria syntyperäisiä suomalaisia.

Kuva: GMB Akash: Lima and Lina.

Näin kuvaat arvostavasti

Ihmisten kuvaamiseen liittyy aina valtaa. Jokainen ihminen tulee kuvata arvostavalla ja kunnioittavalla tavalla. Eriarvoisessa ja marginalisoidussa asemassa olevien ihmisten kuvaaminen vaatii hieman lisähuomiota, jotta kunnioittava asenne välittyy kuvattavalle.

Valokuvaajat Sonja Siikanen ja Tinksu Wessman kertovat tässä tekstissä valokuvauksen etiikasta ja kunnioittavasta valokuvaamisesta. He ovat valokuvaajia ja työskentelevät paljon marginalisoitujen ihmisryhmien kanssa. Heille inklusiivinen ja sensitiivinen valokuvaaminen on äärimmäisen tärkeää eikä vähiten siksi, että he kuuluvat itse sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin.

Tinksu: Meistä jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kohdatuksi omana itsenään. Kunnioittava kuvaaminen tarkoittaa kuvattavan ihmisarvon tunnustamista. Kuvattava ei ole väline, jolla haetaan näkyvyyttä, klikkauksia, tykkäyksiä tai herätetään keskustelua. Kunnioittava kuvaaminen on myös erinomainen tapa kuvata juuri sellaisia kuvia, jotka palvelevat kuvattavan tarpeita.

 

Miten ihmistä kuvataan kunnioittavalla tavalla?

Tinksu: Kuvaamisessa on aina kysymys valtasuhteista, joiden purkamisessa kuvaajalla on merkittävä rooli. Kunnioittavan kuvaamisen keskiössä on se, miten kuvattava haluaa tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Keskeistä valtasuhteiden purkamisessa on kommunikaatio. Kuvaajan täytyy olla valmis neuvottelemaan sekä ottamaan huomioon kuvattava juuri sellaisen ihmisenä kuin tämä on.

Sonja: Kuuntele ihmisen rajoja ja toiveita yksilöllisesti ja ota asioista selvää etukäteen! Tärkeintä on muistaa, että jokainen ihminen on erilainen ja tarpeet yksilöllisiä, nouseepa osa niistä marginalisoidusta asemasta tai ei. Vähemmistöstressiä kokevilla ihmisillä tarpeisiin liittyy monesti erityispiirteitä ja ”sääntöjä”, jotka on helppoa ottaa haltuun jo etukäteen ja siten luoda pohja turvalliselle kuvauskokemukselle.

 

Mitä kuvaajan on hyvä ottaa huomioon, kun kuvaa erilaisia ihmisiä?

Sonja: Jo pelkkään kameraan liittyy valtaa – kuvaustilanteessa kuvaajalla on valta esittää kuvattava juuri sellaisessa valossa, kuin tahtoo. Mikään kuva ei ole objektiivinen, vaan mukana tulee aina kuvaajan katse, asenteet ja myös ennakkoluulot. Kuvakulmilla, valaisulla, lopullisilla kuvavalinnoilla ja käsittelyllä on merkitystä. Kunnioitusta on vaikeaa feikata. Kun yhtälöön lisätään marginalisoitu asema, on valtasuhteiden tiedostaminen ja purkaminen entistä tärkeämpää.

Tinksu: Ensimmäinen kysymys, jonka kuvaajan tulee kysyä itseltään, on: olenko minä oikea ihminen kuvaamaan tämän kuvattavan? Tämä tulee kysyä erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa kuvattava kuuluu johonkin sellaiseen ihmisryhmään, joka on marginalisoitu. Sanoisin, että huolellinen itsereflektion harjoittaminen on keskeistä. Onko tämä kuvaus tarina, joka minulla on oikeus kertoa? Jos kuvaaja haluaa kuvata marginalisoituja ihmisryhmiä kuulumatta itse näihin ihmisryhmiin, niin on syytä pysähtyä omien motiivien äärelle. Mitä haen, kun kuvaan tätä ihmistä?

 

Sonja: Kaikkeen, mikä koetaan toiseksi, liittyy stereotypioita ja oletuksia. Ne voivat olla pieniä ja näennäisen harmittomia, kuten ”rodun” mukana tulevat oletukset positiivisista luonteenpiirteistä, tai määrittäviä ja selkeän vahingollisia, kuten samalla perusteella tehdyt oletukset tyhmyydestä, rikollisuudesta tai vaarallisuudesta. Itsestä poikkeavia ihmisiä ei mielestäni voi kuvata hyvin ja kunnioittavasti ennen, kuin tulee tietoiseksi omista ennakkoasenteistaan ja oppii toimimaan tietoisesti niitä vastaan niin automaattisesti, että ne heikentyvät pikkuhiljaa olemattomiin.

 

Yhdenvertaisen aseman voi rikkoa ja kuvattavaa toiseuttaa hyvin monella tavalla, kyse ei ole vain selkeän negatiivisista tai itsestään selvästi loukkaavista sanoista. Myös marginalisoidusta ihmisestä puhuminen (marginalisoidun ominaisuuden takia) erityisen rohkeana, upeana tai mielenkiintoisena toiseuttaa: ihminen ei useinkaan halua tulla kohdatuksi vammansa, ihonvärinsä, sukupuolensa, kokonsa tai muun sellaisen kautta, vaan ihmisenä. On myös hyvä muistaa, että ominaisuus ei välttämättä ole ihmiselle itselleen tragedia tai voitettava este, mutta yhteiskunnan ja kanssaihmisten asenteet aika varmasti ovat. Maininnat rohkeudesta tai mielenkiintoisuudesta muistuttavat siitä, että ihmistä ei nähdä ihmisenä muiden joukossa – se tekee näkyväksi sen, miten maininnan tehneen ihmisen huomio kiinnittyy ensisijaisesti marginalisoituun ominaisuuteen.

 

Tinksu: On tärkeää nostaa kuvattavan tarpeet keskiöön. Erilaiset ihmiset eivät ole olemassa kuvaajien hienoja kuvia varten, vaan heillä on tarve tulla nähdyksi ja kohdatuksi heidät huomioon ottaen. Jos kuvaat erilaisuutta tai erilaisia ihmisiä, niin suosittelen kolmen kohdan prosessia: kysy, kuuntele, hanki tietoa. Kysymällä tiedät, miten hän haluaa tulla nähdyksi, mitä asioita hän haluaa vältettävän tai korostettavan, mitä pelkoja tai toiveita hänellä on kuvausten suhteen. Kuuntele mitä hän sanoo sinulle. Sisäistä se. Hanki koulutusta taholta, joka ajaa kyseessä olevan ihmisryhmän asiaa ja kuuluu kyseessä olevaan ihmisryhmään.

 

Kysy, miten kuvattava haluaa tulla nähdyksi

  • Toimintakyky- ja liikkuvuushaasteet eivät aina näy päällepäin. Älä oleta vammattomuutta, jos et näe apuvälineitä, äläkä ymmärtäväsi vamman laatua ja laajuutta, jos näet. Esimerkiksi ”Tuleeko sulle liikkumiseen ja liikkuvuuteen mieleen jotain, mitä mun olisi hyvä tietää kuvauksia suunnitellessa?”

  • Mitkä ovat asiakkaan pronominit ja miten hän toivoisi itseään puhuteltavan. Älä käytä sukupuolittavia termejä kysymättä, mitä termejä sinun tulee käyttää.

  • Esitä kysymyksiä ihmisen itsemäärittelyyn liittyen, esimerkiksi ”Kuvaile itseäsi viidellä adjektiivilla ja viidellä substantiivilla”.

  • Kysy ihmisen kehosuhteesta, esim. ”Mistä pidät omassa kehossasi?” ja ”Onko kehossasi tai ulkonäössäsi asioita, jotka tuottavat epävarmuutta? Miten haluat minun huomioivan ne kuvauksissa?”

  • Opettele termistöt esimerkiksi eri järjestöjen nettisivuilta, kuten THL:n tasa-arvosanastosta tai Setan sateenkaarisanastosta

  • Seuraa eri aiheiden parissa työskenteleviä vaikuttajia tai someaktivisteja ja kouluttajia

  • Erota toisistaan tieto minkä tarvitset (mitä pronominia käytän, jos kirjoitan susta englanniksi someen, minkälaisin sukupuolittavin termein mun on ok viitata suhun kuvausten aikana, vai onko ollenkaan?) siitä, mikä menee utelun puolelle (mitä sulla on housuissa, mihin sukupuoleen sut määriteltiin syntymässä?).

  • Jos tarvitset jotain tietoa tehdäksesi työsi paremmin, kysy rohkeasti, mutta kunnioittavasti. Älä painosta kuvattavaa kertomaan mitään, minkä jakaminen ei tunnu hyvältä.

  • Kun ehdotat kuvattavalle kuvauspaikkaa, älä aseta asiakkaita eriarvoiseen asemaan. Pidä huolta siitä, että tiedät myös, mistä kysyä ja etsiä esteettömiä kuvauspaikkoja. Älä jätä paikan etsimistä apuvälineiden kanssa liikkuvan kuvattavan harteille, jos et tee niin kaikkien kanssa.

  • Irtisanoudu läskivihasta ja laihdutuskulttuurista! Älä ohjaa lihavaa kuvattavaa sillä kärjellä, että hän näyttää mahdollisimman pieneltä. Lihavuus ei ole ongelma kaikille lihaville ihmisille, ja jos kuvattavallesi on, auta häntä mieluummin purkamaan sisäistettyä läskivihaansa, kuin vahvista yhteiskunnan viestiä tarjoamalla hänelle toinen toistaan ”imartelevampia” kuvakulmia ja vatsaa peittäviä poseerauksia.

  • Opettele näkemään kauneutta kaikenlaisissa kehoissa. Yhteiskunta on asettanut meille tiukat kauneusnormit. Kuvaajan on hyvä jatkuvasti kyseenalaistaa omaa ajattelua ja hukuttaa itsensä kuviin ihmisistä, jotka poikkeavat näistä normeista.

  • Opettele kuvaamaan ja käsittelemään mustaa ja ruskeaa ihoa. Älä eksotisoi kuvattavaa, tämän hiuksia, vaatteita, piirteitä, tapoja tai luonnetta. Puhu Suomessa ihmisille lähtökohtaisesti suomea, jos he eivät ole ensin puhuneet sinulle jotain muuta kieltä.

  • Tiedosta omat oletuksesi ja ennakkoluulosi ja tarkastele, mistä ne kumpuavat.

  • Pidä huolta, että yhteistyökumppanisi ovat myös sitoutuneet periaatteisiisi, ja heillä on riittävä ammatillinen osaaminen (esim. meikkitaiteilija osaa meikata mustaa ja ruskeaa ihoa, ja kampaaja käsitellä afrohiusta).

  • Lopuksi vielä joku tosi avoin kysymys, kuten: ”Tuleeko sinulle vielä mieleen jotain, mitä minun olisi hyvä tietää etukäteen tai mitä haluaisit minun huomioivan kuvaustilanteessa?”

Katso Sonjan ja Tinksun ohjeet videolta:

Sama video myös YouTubessa