top of page

Kimpisen kuudesluokkalaiset tutustuivat Samanarvoinen elämäni -näyttelyyn

Samanarvoinen elämäni -valokuvanäyttely ja siihen liittyvä oppimateriaali syventää koululaisten näkemyksiä siitä, mitä eriarvoisuus on ja miten sitä voi vähentää. Tähän tulokseen tulivat lappeenrantalaisen Kimpisen koulun kuudesluokkalaiset ja heidän opettajansa.


Samanarvoinen elämäni -näyttely eli bangladeshilaisen valokuvaajan GMB Akashin valokuvat ja niihin liittyvät tarinat tulivat esille Lappeenrannan pääkirjastoon 19.9.2023. Jo edellisenä päivänä kaikki Kimpisen koulun kuudesluokkalaiset saivat esimakua näyttelystä ja Bangladeshista. Samanarvoinen elämäni -hankkeen projektipäällikkö Laura Koskelainen vieraili koululla ja kertoi lyhyesti valokuvaaja GMB Akashista. Jokainen oppilas sai painetun vihkon, jossa oli tietoa eriarvoisuudesta, perustiedot Bangladeshista ja kuvaajasta sekä pohdintakysymyksiä.

Koskelainen kertoi, että Akashille on ollut vuosien ajan tärkeää tuoda esille kuvissa olevien ihmisten tarinat ja heidän elämäntilanteensa. Akash on kuvannut yli 20 vuotta yhteiskuntien reunamilla olevia ihmisiä, kuten lapsityöläisiä, seksityöntekijöitä, kehitysvammaisia ja vanhuksia. Kuvien ja tarinoiden kautta hän haluaa nostaa kuvissa olevien ihmisarvon esille ja näyttää, että vaikeuksista huolimatta ihmisillä on toivoa.


Oppitunnit koostuivat alustuksesta ja keskustelusta: ”Ennen näyttelyn katsomista pidetyllä oppitunnilla puhuimme, mitä eriarvoisuus tarkoittaa. Se liittyy terveyteen, sukupuoleen, ikään tai asumiseen. Mietimme, millaisissa tilanteissa koululaiset ovat eriarvoisessa asemassa. Pääseekö esimerkiksi pyörätuolissa kulkeva ihminen helposti koulun auditorioon? Entä saavatko kaikki ihmiset terveydenhoitoa Lappeenrannassa juuri silloin kuin pitäisi?

Keskustelimme myös myötätunnosta, josta on apua eriarvoisuuden vähentämisessä. Ihan pienet eleet ovat myötätuntoisia: oven auki pitäminen, toisen näkeminen ja toisen toimijuuden tunnustaminen eli että koululainenkin voi päättää joistakin omaan elämäänsä liittyvistä asioista. Myötätuntoinen ihminen näkee toisen ihmisen halut ja tarpeet. Myötätunto on myös heikompien puolustamista”, Koskelainen kertoo.


Valokuvat toivat esille bangladeshilaisen arjen

Seuraavana päivänä koululaiset vierailivat luokka kerrallaan valokuvanäyttelyssä läheisessä kirjastossa, jonne näyttely oli ripustettu. He saivat käteensä vihkon, johon oli painettu kuvissa olevien ihmisten tarinat. Oppilaat lukivat tarinan kerrallaan ja katselivat kuvia. Kun kuvat oli katsottu ja vähintään kolme tarinaa luettu, oli mahdollisuus keskustella kuvista ja tarinoista.


Kuvat herättivät huomiota. Monet oppilaat ihmettelivät Md. Rabbia kuvassa 17, jonka työ oli puhdistaa viemäreitä ja lakaista katuja. ”Ehkä tuo työ lisää vastustuskykyä eikä sairastu niin helposti”, totesi eräs näyttelyvieras. Myös junanvaunujen välissä matkustava Amena Begum kuvassa 9 ihmetytti: ”Eikö tuo ole vaarallista matkustaa tuolla lailla? Mitä sitten tapahtuu, jos ihminen putoaa?”


Pohdintatehtävät syventävät kuvien viestiä ja eriarvoisuutta

Seuraavana päivänä yksi kuudesluokka keskusteli projektipäällikkö Laura Koskelaisen johdattelemana 9–12-vuotiaille suunnatuista pohdintatehtävistä.

Kaikilla maapallon ihmisillä tulisi oppilaiden mielestä olla oikeus puhtaaseen veteen, terveydenhoitoon ja koulutukseen.

Oppilaiden mielestä kuvassa 4 olevalle Manik Mialle tuttuja paikkoja ovat hänen kotinsa, läheinen vesistö, Dhakan kaupunki ja mahdollinen työpaikka. Eksoottisia paikkoja voisi löytyä Suomesta, esimerkiksi suomalainen koti, jossa on monikerroksiset ikkunat ja paksut seinät tai suomalainen uimahalli. Yksi oppilas halusi viedä hänet Hossaan Suomussalmelle, jossa on kaunista luontoa.

Mikä tekisi sinut onnelliseksi? oli seuraava kysymys. Koululaisten vastauksissa nousi esiin: ”jotta päästäisiin kotiin jo nyt”, ”kaverit”, ”Fortnite” ja ”uusi koira”. Vaikutti siltä, että koululaisten tärkeät perustarpeet ovat melko hyvin täytetty, sillä kukaan ei maininnut puhdasta vettä, kotia tai ruokaa.


Valokuvissa olevat ihmiset ja heidän tarinansa olivat hyvin muistissa vielä seuraavana päivänä. Kuvissa olevista ihmisistä koululaisten mielestä onnellisia olivat Manik Mia, sillä hänen tyttärensä pärjäsi hyvin uimakilpailussa. Md. Rabbi oli onnellinen, sillä hänestä otettiin elämänsä ensimmäinen valokuva. Rajiya Begum oli onnellinen, sillä hän oli löytänyt puolison. Rasel oli onnellinen, sillä hänellä oli koira. Shahjahan ja Munna olivat onnellisia, sillä heillä oli toisensa. Safiya oli onnellinen, sillä hän tunsi itsensä kauniiksi eikä välittänyt hänen äitinsä epävarmuudesta omaa ihonväriään kohtaan.

Surullisia oppilaiden mielestä olivat Shufia, jonka äiti oli tappanut itsensä ja melkein Shufiankin. Junassa matkustanut Amena Begum oli surullinen ja väsynyt. Surullisia olivat myös Jahanara ja Abdul, jotka joutuivat kerjäämään ruokaa.


Suomi on hyvä paikka elää

Kuvien katsomisen ja pohdintatehtävien jälkeen oppilaat näkevät eriarvoisuuden monipuolisemmin: ”Maailma on aikamoinen rotankolo!” huudahti eräs oppilas. ”Suomi on hyvä paikka elää”, kommentoi toinen. ”Kannattaa iloita siitä, mitä meillä on”, kokosi kokemaansa kolmas oppilas.

Kimpisen kuudesluokkalaisten opettajat suosittelevat muillekin opettajille materiaalien käyttöä. Niiden kautta tulee opittua uusia asioita esimerkiksi ihmisten perustarpeista ja eriarvoisuudesta.






Comentários


bottom of page