Samanarvoinen, eriarvoinen elämä vammaisena henkilönä Suomessa

Päivitetty: 27. lokak.

Vierailijablogi: Pirkko Justander, Sininauhaliitto, Esteetön työ EMPPA

Teen tätä kirjoitusta pala kurkussa. Kaikki se mitä minä suomalaisena vammaisena kohtaan, voi olla monelta osin sellaista, mitä kehittyvissä maissa elävä köyhä henkilö kohtaa ilman vammaakin. En oikein edes uskalla ajatella, mikä on vammaisen henkilön osa kolmansissa maissa. Mutta yhtä kaikki, minä elän täällä ja tämä on minun ja monen muun syntymästään saakka vammaisen tai ainavammaisen henkilön, kuten minä meitä kutsun, tarinaa samanarvoisesta ja eriarvoisesta elämästä Suomessa.


Jos tai kun vammainen henkilö ei vaikean vammansa vuoksi milloinkaan työllisty, joutuu hän olemaan koko ikänsä sosiaaliturvan varassa. Käytännössä se tarkoittaa suomalaisittain köyhyydessä elämistä. Hyvin usein tingitään ihan kaikesta, kuten parturista, kahvilakäynnistä tai leffasta. Saatetaan lykätä talvitakin tai kenkien ostamista, että saadaan sairaalalasku maksettua. Siinä missä vammaton ihminen ottaa vuosittain äkkilähdön etelään, maksaa vammainen henkilö omat terveydenhuollon maksunsa. Tutkijat Kapiainen ja Klavus käyttivät jo 15 vuotta sitten termiä ”katastrofaaliset asiakasmaksut” tilanteista, joissa terveydenhuollon maksut ylittivät 40 % kotitalouden maksukyvystä.


Vammaisfoorumin ja Ihmisoikeuskeskuksen vuonna 2018 toteuttamassa kyselyssä vammaisten ihmisten työllisyysasteeksi arvioitiin 20 prosenttia. Kyselyyn vastaajat nimesivät syrjinnän suurimmaksi työllistymisen esteeksi. Esteettömyyden puute on yksi syrjinnän muoto. Esteettömyys ei tarkoita vain sitä, ettei olisi kynnyksiä ja ramppeja ja että hissit toimisivat. Siihen kuuluu myös tiedon esteettömyys. Tietoa pitää olla saatavilla eri tavoin kuten vaikka selko- ja viittomakielellä. Digitodellisuuden pitää pelata myös sokeiden ihmisten lukulaitteissa.


Esteettömyyteen kuuluu oleellisena asiana asenteiden esteettömyys. Itselleni tapahtui kerran niin, että eräs minua lähellä oleva julkinen palvelupiste lakkasi ottamasta asiakkaita vastaan, vaikka itse toiminta jatkuikin. Kaikki ohjattiin muualle. Me vammaiset asiakkaat aloimme tarvita taksipalveluja. Samalla meni täysin hukkaan rakennuksen esteetön kulku, sähköiset ovet ja esteetön wc-tila. Toimipisteen lakkauttamisen takana oli siis asenne-este, joka kumosi kaikki rakennettuun ympäristön hyödyt ja investoinnit.


Esteettömyydestä ei neuvotella


Esteettömyys ei ikinä ole neuvottelukysymys. Sitä joko on tai sitä ei ole. Minulla on liikkumisen apuvälineinä pyörätuoli, sähköpyörätuoli ja rollaattori. Jos tila on esteetön, voin mennä sinne millä hyvänsä niistä. Toisinaan, kun kysyn jonkun paikan esteettömyydestä, joudun luettelemaan kaikki käytössäni olevat liikkumisen apuvälineet. Jos päädymme rollaattoriin, tarkoittaa se samalla, ettei tila todellakaan ole esteetön!


Aloin tehdä esteetöntä työtä Sininauhaliitossa vuonna 2018. Työala on suunnattu eri tavoin vammaisille ja pitkäaikaissairaille henkilöille, joilla on vamman tai somaattisen sairauden lisäksi riippuvuuksia tai mielen huolia. Meillä on tarjota maksutonta keskusteluapua sekä luentoja vammais- tai potilasyhdistyksille. Vaikuttamistoiminta puolestaan peräänkuuluttaa ja edistää yhdenvertaisia, esteettömiä ja saavutettavia päihde- ja mielenterveyspaleluja.

Mielen huolista ja riippuvuuksista kärsivät törmäävät usein asenteiden esteellisyyteen. Suomi on jännä maa, liikuntavammaisen oletetaan kulkevan liikuntavammaisten väylää, aistivammaisten pitää pysyä heidän teillään, päihde- ja mielenterveyshäiriöisten omilla poluillaan. Kaikkien pitää olla kuin raitoja tiikerikakussa. Marmorikakkua ei missään nimessä saa tehdä. Tästä aiheutuu paljon haittaa ja eriarvoisuutta.


Tein samana syksynä eri tavoin vammaisille tarkoitetun riippuvuuskyselyn. Hoksasin laittaa sinne yhdeksi vaihtoehdoksi, etten halua mitään apua, kun minulla on jo tämä vammaisuuden stigma. Siitä vaihtoehtoa täpättiin ihan kiitettävästi samoin kuin päihdehoitoa tarjoavien tahojen kielteisiä asenteita. Aika ajoin saankin palautetta, että kun hakee apua, aletaan pohtia vain sitä vammaa, vaikka siihen on saatu jo monipuolista tukea. Vamma kun ei säästä riippuvuuksilta, mutta missään nimessä niitä ei yksin vammalla voi selittää. Jos niin olisi, ei Suomessa olisi vammattomia ihmisiä, joilla on riippuvuuksia.


Eriarvoisuuden tärkeimpinä vastavoimina ja esteettömyyden edistäjinä pidän YK:n vammaisopimusta, sekä yhdenvertaisuuslakia. YK:n vammaissopimuksen mukaan vammaisia henkilöitä tulee kohdella kuten muita ihmisiä. Vammaisia henkilöitä on myös kuultava heitä koskevissa asioissa. Sopimuksessa on myös artikla, jossa tähdennetään tilastojen ja tutkimusten tekemistä. Oma ajatukseni on, että vammaisten henkilöiden esteettömien mielenterveys-ja päihdepalveluiden saatavuus paranisi sitä mukaa, kun saataisiin sekä tilastoja että tutkittua tietoa eri tavoin vammaisista palvelun tarvitsijoista.


Järjestöjen osuus sekä vertaistuki samanarvoisen elämän edistäjänä on ollut minulle se juttu ja timantti. Mihin ihminen joutuisi, jos ei olisi järjestöjä häntä puolustamassa silloin kun omat ja läheisten neuvot ja voimat loppuvat?


Pirkko Justander

kehittäjä

Sininauhaliiton Esteetön työ EMPPA

www.emppa.fi

emppa@sininauha.fi