Kuopion pääkirjaston näyttelytilassa avautuva Samanarvoinen elämäni -näyttely tuo välähdyksiä bangladeshilaisesta arjesta. Näyttelyyn kuuluu lähes kaksikymmentä bangladeshilaisen valokuvaajan GMB Akashin kuvaa ja niihin liittyvää tarinaa.
Näyttely on esillä pääkirjaston näyttelytilassa 4.-16.10.2022. Tervetuloa näyttelyn esittelyyn 16.10.2022 kello 13.00 juuri ennen sen purkua.
Bangladesh ylittää uutiskynnyksen Suomessa noin muutaman kerran kuussa. Usein uutisaiheena ovat alueen luonnonmullistukset, vaatetehtaiden vaikeat olot, koronatilanne ja Myanmarista paenneet rohingya-pakolaiset.
Tässä näyttelyssä esillä olevat kuvat tuovat esiin tavallisten bangladeshilaisten arkea. Akash kuvaa arvostavalla tavalla yhteiskuntien reunamille jääviä ihmisiä ja antaa heille mahdollisuuden tuoda äänensä kuuluviin.
”Olen tarinankertoja. En vain ota kuvia, vaan haluan kertoa tarinan kuvan takana”, kertoo valokuvaaja GMB Akash.
Hän on kuvannut yhteiskunnan reunoilla olevia ihmisiä yli 20 vuotta. Näyttelyn kuvissa ja tarinoissa esiintyy koululaisia, lapsityöläisiä, seksityöntekijöitä, vanhuksia sekä kehitysvammaisia. Akash ei mene uuteen paikkaan kamera edellä, vaan pyrkii tutustumaan ja sulautumaan yhteisöön. Hän kuvaa vasta, kun luottamus on syntynyt. Hän haluaa löytää ihmisyyttä kaikkialta.
”Haluan olla ääni niille, joilla ei ole ääntä”, Akash sanoo. Hän on viettänyt aikaa kuvattaviensa kanssa jopa kuukausia. ”Otan kuvan vasta, kun he luottavat minuun. Joskus se vie aikaa. Näytän aina ihmisille heistä ottamani kuvat ja kerron heille tarinat, jotka olen heistä kirjoittanut”, Akash sanoo.
Vaikka kuvien ihmiset ovat usein vaikeassa elämäntilanteessa, he eivät ole menettäneet toivoaan. Akashille on tärkeää korostaa jokaisen ihmisarvoa.
Akash on saanut yli sata kansainvälistä palkintoa, esimerkiksi World Press Photo -kilpailun eri sarjoissa. Hänen valokuviaan on esiintynyt monissa tunnetuissa julkaisuissa, kuten The Guardianissa, Voguessa, Timessa, Sunday Timesissa ja Newsweekissa. Akashilla on ollut omia näyttelyitä esimerkiksi Italiassa, Saksassa, Belgiassa ja Portugalissa.
Kuopiossa avautuva näyttely on Akashin seitsemäs näyttely Suomessa. Näyttely kiertää yhteensä yhdeksällä paikkakunnalla vuosina 2021–2023 ja viimeinen näyttely avautuu Tampereella tammikuussa 2023.
Näyttelypaikkakunnat ja -paikat:
1) Turku 2.-29.11.2021, Turun pääkirjaston Tieto-osasto
2) Kouvola 4.1.- 17.2.2022, Kouvolan pääkirjasto
3) Vaasa 2.3.-28.4.2022, Vaasan pääkirjasto, Galleriakäytävä
4) Helsinki 28.-29.5.2022 Maailma Kylässä -festivaali, Suvilahden Tiivistämö
5) Helsinki 2.-29.6.2022, Galleria Kajava - Vallilan kirjasto, Päijänteentie 5
6) Oulu 2.-29.8.2022, Oulun pääkirjasto
7) Kuopio 4.-16.10.2022 Kuopion pääkirjasto
8) Jyväskylä 18.10.-4.11.2022, Jyväskylän pääkirjasto
9) Tampere 3.1.-21.1.2023, Tampereen pääkirjasto Metso
Kuvat ja tarinat ovat esillä sekä näyttelyssä että verkkosivuilla samanarvoinenelamani.org.
Näyttelyn taustalla on Suomen Caritaksen Samanarvoinen elämäni -hanke. Kuvien lisäksi hanketta varten on kirjoitettu pohdintamateriaali, joka liittyy eriarvoisuuteen ja sen vähentämiseen. Eriarvoisuuden teemoja käsittelevät myös vuonna 2022 käynnistyvä sosiaalisen median kampanja.
Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoa eriarvoisuudesta sekä tuoda kehittyvissä maissa asuvien ihmisten kokemukset tavallisen suomalaisen lähelle. Suomen Caritas on saanut Ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatushanketukea Samanarvoinen elämäni -hankkeeseen.
Lisätietoja hankkeesta antaa hankkeen projektikoordinaattori Laura Koskelainen laura.koskelainen@caritas.fi, 040 030 5559.
Suomen Caritas on avustusjärjestö, joka tekee työtä kaikkein haavoittuvimpien ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten ja etnisten ryhmien parissa. Toimintaamme kuuluu niin avustustyö kotimaassa kuin kehitysyhteistyö.
Kuva: GMB Akash: Safiya, 2014, Chilmari, Bangladesh
Comments